Opiskelijan ja opettajan yhteinen työpaikka on siirtynyt paljolti verkkoympäristöön. Aloittaessani verkko-opetuksen vuonna 2000 Blackboard –oppimisympäristössä oli verkkoalusta pääasiassa materiaalin jaon kanava. Omissa opinnoissani Vaasan yliopistossa ja Hämeen ammatillisessa opettajakorkeakoulussa käytin WebCT:tä vuosina 2000-2006. Näissäkin toteutuksissa verkon pääasiallinen funktio oli materiaalin jako, joskin verkkokeskustelujakin kävimme ja annoimme vertaispalautetta tuotoksista (esim. graduseminaarin ensimmäinen opponointi tehtiin verkossa).

Olen opiskellut tutkivaa oppimista, opintojen ohjausta, teologiaa ja psykologiaa työn ohella. Miksikö? Siksi, että opettajatyöni taustalla on 20-vuoden työkokemus elinkeinosta ja jo siellä minulla oli tarve ymmärtää, miksi asiakkaat toimivat niin kuin toimivat, miksi työtoverit käyttäytyvät joskus hyvinkin kummallisesti, mistä elämys syntyy jne. Asiakaslähtöisyyden, ihmisten tarpeiden ja käyttäytymisen ymmärtäminen ja pohtiminen johtivat opettajatyössä opiskelijakeskeisten opintojaksototeutusten äärelle. Tietämättä miksi, tein ennen minkäänlaista pedagogista koulutusta opiskelijoita aktivoivia ja opiskelijoiden ehdoilla eteneviä opintojaksototeutuksia: tekemällä oppimista, tutkivaa oppimista ja projekteja. Savoniassa aloitettuani pääsin mukaan kansainväliseen Real Life Student Projects – RePro –hankkeeseen, jonka aikana minulle valkeni opiskelijakeskeisen (Student Centered Learning) oppimisen malli ja lukuisa joukko sen käytännön sovelluksia.

Hyvä verkko-opetus

Käsitykseni oppimisesta perustuu konstruktivistiseen tiedon- ja oppimiskäsitykseen, missä havaitsija ja havainnoija ovat sidoksissa toisiinsa ja oppija luo itse omia tiedonrakenteitaan eikä niitä anneta paloruiskupedagogiikkamenetelmällä valmiina. Olennaisia elementtejä ovat kriittisyys ja tiedon soveltaminen. Hyvä verkko-opetus ja ohjaus on mielestäni opiskelijakeskeistä, opiskelijan omaan toimintaan, vastuun ottamiseen ja vastuun kantamiseen perustuvaa toimintaa, jossa opettajan rooli on valmentajan ja sparraajan ominaisuudessa ohjata opiskelijaa oikeaan suuntaan. Hyvän verkko-oppimisen peruselementit ovat kiteytyneet VOA –koulutuksen aikana. Tämän hetken (Huom!) käsitykseni on, että hyvä oppiminen verkossa on:

• vuorovaikutteista

• mielenkiintoista

• loogisesti etenevää ja selkeää

Hyvän verkko-oppimisen keskeiset lähtökohdat ovat opiskelijan ja opettajan motivaatio, relevantti aihe ja materiaali, aktivoiva toimintatapa sekä ajantasainen ja tarpeen mukainen ohjaus. Tietenkin tekniset asiat ovat erittäin tärkeitä: opettajan on osattava hyödyntää verkon mahdollisuuksia opetuksessa ja opiskelijan on hallittava verkkoalustan ja muiden käytössä olevien verkkotyökalujen tekninen käyttö ennen kuin hän oikeasti voi keskittyä sisällön oppimiseen.

Verkko-opetuksen toimijoiden roolit

Opiskelija on verkko-opetuksen keskeinen objekti, mutta myös keskeinen aktiivinen toimija. Opiskelijalla on ehkä perinteistä opiskelua vahvempi vastuu verkko-opiskelussa. Opiskelijalta vaaditaan vastuunkantoa ja itseohjautuvuutta. Itseohjautuvuus ei kuitenkaan saa olla yksinohjautuvuutta vaan sosiaalista toimintaa vertaisryhmissä ja tarjolla olevan muun ohjauksen aktiivista hyödyntämistä. Oma roolini opettajana liikkuu verkkototeutuksesta riippuen sparraaja/kannustajaohjaajasta pelkkään arvioijaan. Keskeistä omassa roolissani on tunnistaa ohjaustarve ajoissa ja kysymyksillä ohjaten tyrkkiä opiskelijaa tai opiskelijaryhmää oikeaan suuntaan. Tilanneherkkyys ja reaktioalttius esimerkiksi silloin, kun toteutuksessa tuntuu kaikki pysähtyvän, on olennainen osa tehtävääni.  

Opiskelijoiden tulee oppia myös verkko-opintojaksolla. Ohjaavan opettajan tulee pystyä tunnistamaan osaaminen ja oppiminen ja vieläpä sitä arvioimaankin. Tehtävien tekeminen ja keskusteluihin osallistuminen ja keskustelujen sisältö kertovat paljon oppimisesta mutta ehkä selkein indikaattori oppimisesta on opiskelijoiden esittämät kysymykset. Niistä selviää, miten opiskeltava aines on sisäistetty ja minkälaisia jatkokysymyksiä opiskelija osaa esittää. 

Työyhteisön ja kollegoiden rooli opettajan työssä on perinteisesti vähäinen. Meidän omassa työyhteisössämme tilanne on hiukan toinen, koska teemme paljon yhteisiä opintojaksoja, vaihdamme opintojaksoja ja keskustelemme sisällöistä, toteutuksista, arvioinnista ja materiaaleista tiiviisti. Opintojaksojen (niin verkossa toteutettavien kuin perinteistenkin) suunnittelussa vertaistuki on olennainen asia. Opettajakollegoiden kanssa tämä toimii hienosti, mutta jatkossa olisi paikallaan sitoa tukihenkilöstöäkin mukaan tiiviimmin.

Minä Verkko-opetuksen asiantuntijana

Kirjoitin verkko-opetuksen asiantuntijan isolla kirjaimella, koska tämän hetken tuntemukseni on se, että huolimatta aikatauluongelmista olen oppinut valtavasti ja innostunut entistä enemmän verkkototeutusten tuottamiseen. Syksyn aikana laitoin VOA –koulutuksen hankeopintojakson vielä lepäämään ja tein kaksi uutta toteutusta verkkoon. Tuotan verkkoon kursseja ja toteutan niitä ja kerron myös VOA-evankeliumia muillekin. Ehkä liikaakin. Olen pystynyt antamaan käytännön neuvoja ja vinkkejä kollegoille sekä opiskelijoille.

Käyttöteoriani näkyy arjessa opintojaksojen toteutuksissa selvästi. Opiskelijat ovat aktiivisia toimijoita, tutkijoita, etsijöitä. Arviointi opintojaksoissa perustuu useimmiten käytännön näyttöihin: raportteihin, opponointeihin ja keskusteluihin enemmän kuin tentteihin. Field Study –tyyppiset toteutukset ja projektit ovat esimerkkejä erilaisista opiskelijoiden oppimiskokemuksista

Kehittymiseni ja kasvamiseni verkko-opetuksen saralla alkoi vuonna 2000, jolloin työskentelin päätoimisena tuntiopettajana Helia-Porvoon matkailun koulutusohjelmassa. Heliassa otettiin tuolloin käyttöön Blackboard –oppimisalusta. Olin ihastuksissani, koska löytyi helppo tapa jakaa materiaalia opiskelijoille ja järjestelmästä vielä pystyi tarkistamaan, että jokainen oli materiaalin avannut. Hävittelen yleensä paljon tavaroita ja papereita, joten tällainen järjestelmä tuntui tosi hyvältä. Oppilaitoskohtaisia linjauksia ja yhteisiä sopimuksia siitä, miten oppimisalustaa hyödynnettäisiin, ei tehty. Jokainen opettaja käytti oppimisalustaa kuten parhaaksi näki. Savoniaan siirryttyäni käytössä oli Verkkosalkku, jonka käyttö oli hankalaa. Käytinkin sen asemesta Groups.Yahoo –alustaa opintojaksoissa. Edelleenkin lähinnä materiaalipankkina mutta mukaan tulivat myös keskustelut ja tehtävien palautukset.

Moodlen tulo muutti kaiken. Käyttöönoton yhteydessä saimme koulutusta ja tukihenkilöstön innostus välittyi meihin käyttäjiinkin. Aloitimme varovasti vanhoilla periaatteilla, mutta tarjolla olevat työkalut houkuttelivat kokeilemaan. Hanne Kolin luennot verkko-oppimisesta ja –ohjauksesta olivat sysäys tarkempaan pedagogiseen pohdintaan ja asioihin paneutumiseen. Siltä pohjalta hakeuduin VOA –koulutukseenkin.

VOA –koulutuksen aikana käsitykseni verkko-opetuksesta ja sen ohjaamisesta rakentui ja kiteytyi vähitellen. Tukena olivat samaan aikaan meneillään olleet opintojen ohjauksen erikoistumisopinnot.

VOA –koulutuksen kehittämishankkeen myötä pääsin keskittymään yhteen verkkototeutukseen, sen suunnitteluun ja rakentamiseen. Vanha teoria tila-aika-paikka –problematiikasta kehittymisen ja muutoksen edellytyksenä pitää kohdallani paikkansa. Ajan ja omien henkisten resurssien suunnitelmallinen kohdentaminen kehittämishankkeeseen oli hyvä keino varmistaa riittävän perusteellinen suunnittelu ja perusteiden pohdinta. Tämä toimi hienosti pitkälle kevääseen 2009. Loppukeväästä aikatauluongelmat hiukan sotkivat toteutusta.

Kehittämishankkeen työstöprosessi asiantuntijuuden kasvun työkaluna:

Kehittämishankkeen työstämisen ensimmäisessä vaiheessa harjoittelin käytännössä opiskelijan oppimisprosessin hahmottamista ja opintojakson suunnittelua oppimisprosessin mukaisesti. Keskeisin kasvun paikka oli se, että verkkokurssia on katsottava kokonaisuutena opiskelijan näkökulmasta siten, että oppimistavoitteiden perusteella suunnitellaan oppimista edistäviä oppimistilanteita ja ne tarjotaan opiskelijalle loogisessa, osaamisen kasvua tukevassa järjestyksessä. Oppimistilanteiden toteutustapojen ja niihin käytettävien työkalujen käytön pohdinta ja opiskelijan työn mitoituksen  oikea määrittäminen olivat haastavimpia asioista ja siten myös varmaan vaikuttivat eniten omaan kehitykseeni.

Vaiheessa kaksi paneuduin ohjauksen ja arvioinnin suunnitteluun. Ohjausta olen opiskellut ja tehnyt aikaisemminkin paljon sekä oppilaitostyössä että elinkeinossa kouluttajana. Verkkokurssin ohjaus on kuitenkin eri tavalla vaativaa: Miten opiskelijalle välittyy läsnäolo?, Miten opiskelijan voi kohdata virtuaalisesti?

Tutustuin vertaisryhmän ja muidenkin ryhmien verkko-ohjauskeskusteluihin ja testasin omien opiskelijoiden kanssa ohjaustilanteita ensin verkossa ja sitten keskustelemalla heidän kanssaan face-to-face. Sain hyvää palautetta siitä, miten kannattaa verkossa ohjaustilanteissa toimia, mutta myös siitä, miten ei.

Arvioinnin suunnittelussa olen heikoimmillani. Yksityiskohtaisten ja läpinäkyvien kriteereiden laatiminen on työlästä. Karkealla tasolla tavoiteltavat kompetenssit on helppo määritellä, mutta kun reunaehtona on, että jokainen kriteeri on myös mitattava, muuttuu tilanne huomattavasti monimutkaisemmaksi. Työpaikallani on työn alla arviointikriteereiden määrittely kaikissa opintojaksoissa, joten oppiminen tälläkin saralla jatkuu.

Vaiheessa kolme laadin kehittämishankekurssille opiskeluohjeet. Haasteellisin ja omaa asiantuntijuuttani kehittävin osa tässä oli ohjeiden selkeyden ja loogisuuden aikaansaaminen. On helppo latoa ohjeita listaan, mutta ohjeiden tarjoaminen oikeassa paikassa oikeassa kontekstissa on ainakin minulle hankalaa ja siinä koen oppineeni.

Lohdullista on kuitenkin tietää ja luottaa siihen, että kasvaminen jatkuu.

Käytännön verkko-opetuksessa asiantuntijuuden tasot materialisoituvat asiantuntijuusalueiksi. VOA –koulutuksen kestäessä näkemykseni ja käsitykseni näistä on muuttunut ja kiteytynyt. Koulutuksen alussa mindmap oli laaja ja oksia kasvoi lisää kaiken aikaa. Lopussa oksien painoarvo alkoi muuttua ja lopputulemana on, että uskallan määritellä verkko-osaamisen asiantuntijuuden muodostuvan seuraavista osa-alueista:

n      tekninen asiantuntijuus

o       oppimisalustan ominaisuuksien ja mahdollisuuksien hyödyntäminen

o       käyttö- ja neuvontaosaaminen

o       toteutusympäristön monipuolisuus ja houkuttelevuus

n      pedagoginen asiantuntijuus

o       opintojakson sisällön ja rakenteen asiantuntijuus

o       ohjauksen asiantuntijuus

o       arvioinnin asiantuntijuus

n      vuorovaikutuksen ja viestinnän asiantuntijuus

o       verkkoviestinnän asiantuntijuus

o       verkkokirjoittaminen

o       verkkokeskustelu           

Olenko näissä kolmessa osa-alueessa asiantuntija? Tiedonhankkijana ainakin olen toiminut ja toimin edelleenkin – usein huomaamattani. Koulutuksen yksi vaikutus on se, että automaattisesti rekisteröi ja havainnoi ilmiöitä VOA –näkökulmasta. Teknisen asiantuntemuksen osalta en edelleenkään ole kovin vahvoilla, mutta tulen toimeen. Pedagogisessa asiantuntijuudessa pärjään tiedonhankinnan näkökulmasta erinomaisesti samoin kuin vuorovaikutuksessa. Kulttuurisen osallistumisen näkökulmasta olen hyvää keskitasoa oleva asiantuntija kaikilla kolmella valitsemallani osa-alueella. Tiedon luojana en ehkä vielä uskalla itseäni varsinaisena asiantuntijana pitää millään näistä osa-alueista.

VOA –koulutuksen alkamisen jälkeen olen työstänyt valmiiksi kaksi opintojaksoa: Business Travel and Travel Management (3 ects) ja Tapahtumatuotanto (3 op). Kumpikin näistä on suurelta osaltaan verkossa tapahtuvaa oppimista ja perinteisiä luentoja käytetään opiskelijoiden koukuttamiseen – ikään kuin triggereinä, joilla laukaistaan uusi kiinnostava (?!) teema käyntiin. Toteutuksen suunnittelun ja ohjauksen suunnittelun osaamisen tärkeys on tullut todistetuksi. Jos näissä slarvataan, on lopputulos opiskelijalla pahimmassa tapauksessa turhauttava ja teettää paljon ylimääräistä opintojakson sisällön opiskeluun liittymätöntä työtä. Yleisten työelämäkompetenssien valossa tällainenkin oppiminen on paikallaan, mutta jos sitä ei ole mitoitettu opintojakson sisältöön kuuluvaksi tarkoitukselliseksi oppimisen kohteeksi, ei sellaista saa opiskelijan työhön sisältyä.

Paras keino kehittyä on tehdä toteutuksia, pyytää palautetta sekä opiskelijoilta että kollegoilta ja opiskella. Työyhteisössämme on hyvä uuden oppimisen ja soveltamisen draivi ja uskon sen tukevan omaa oppimistani.

Kehittämishankkeeni lopullinen lanseeraus on kevään toisella jaksolla. Sitä ennen kurssi täytyy tarkistaa ja täydentää. Pohja pysyy samana, mutta materiaalit lisätään alustalle samoin kuin tehtävien arviointikriteerit. Ensimmäisen toteutuksen aikana opiskelijat pitävät kuormituspäiväkirjaa ja heiltä saadun kuormittavuustiedot + sisältöä ja toteutusta koskevan palautteen pohjalta pääsen kehittämään opintojaksoa eteenpäin. Tavoitteena on, että syksyllä 2010 kurssi on testattuna ja korjattuna tarjolla virtuaaliamkissa.

Aineryhmässämme keskustelemme jatkossakin erilaisista toteutuksista ja kommentoimme toistemme opintojaksototeutuksia. Olemme tähänkin asti pyrkineet houkuttelemaan muita opettajia mukaan kokeiluihimme ja näin jatkamme tulevaisuudessakin. Pyrimme kokeilemaan ja olemaan edelläkävijöitä.

Omia kehittymistavoitteitani tavoittelen myös osallistumalla koulutuksiin. Onneksi työyhteisömme on erittäin koulutusystävällinen.