Opetan työkseni asiakaslähtöistä palvelujen tuotantoa eli nykyisin trendikkäämmin sanottuna service designia.  Perinteiseen tuotesuunnitteluun verrattuna service design eli palvelumuotoilu poikkeaa siinä, että nyt keskitytään paljon vahvemmin asiakkaan historiaan – customer journeyyn. Siihen tiehen, minkä asiakas on kulkenut elämässään ennen kuin tuotettua palvelua käytetään. Minulle on VOA –koulutuksen aikana syntynyt vahva kokemus siitä, miten samaa mallia analogisesti itse asiassa sovellan omaan opiskeluuni ja asiantuntijaksi kasvuuni. Opettajaurani aikana on tapahtunut paljon kaikenlaista, onnistumisia ja epäonnistumisia, erilaisia touchpointeja verkko-opetukseen, joista kasvuprosessi muodostuu.

Kehittymiseni ja kasvamiseni verkko-opetuksen saralla alkoi vuonna 2000, jolloin työskentelin päätoimisena tuntiopettajana Helia-Porvoon matkailun koulutusohjelmassa. Heliassa otettiin tuolloin käyttöön Blackboard –oppimisalusta. Olin ihastuksissani, koska löytyi helppo tapa jakaa materiaalia opiskelijoille ja järjestelmästä vielä pystyi tarkistamaan, että jokainen oli materiaalin avannut. Hävittelen yleensä paljon tavaroita ja papereita, joten tällainen järjestelmä tuntui tosi hyvältä. Oppilaitoskohtaisia linjauksia ja yhteisiä sopimuksia siitä, miten oppimisalustaa hyödynnettäisiin, ei tehty. Jokainen opettaja käytti oppimisalustaa kuten parhaaksi näki. Savoniaan siirryttyäni käytössä oli Verkkosalkku, jonka käyttö oli hankalaa. Käytinkin sen asemesta Groups.Yahoo –alustaa opintojaksoissa. Edelleenkin lähinnä materiaalipankkina mutta mukaan tulivat myös keskustelut ja tehtävien palautukset.

Moodlen tulo muutti kaiken. Käyttöönoton yhteydessä saimme koulutusta ja tukihenkilöstön innostus välittyi meihin käyttäjiinkin. Aloitimme varovasti vanhoilla periaatteilla, mutta tarjolla olevat työkalut houkuttelivat kokeilemaan. Hanne Kolin luennot verkko-oppimisesta ja –ohjauksesta olivat sysäys tarkempaan pedagogiseen pohdintaan ja asioihin paneutumiseen. Siltä pohjalta hakeuduin VOA –koulutukseenkin.

VOA –koulutuksen aikana käsitykseni verkko-opetuksesta ja sen ohjaamisesta rakentui ja kiteytyi vähitellen. Tukena olivat samaan aikaan meneillään olleet opintojen ohjauksen erikoistumisopinnot.

VOA –koulutuksen kehittämishankkeen myötä pääsin keskittymään yhteen verkkototeutukseen, sen suunnitteluun ja rakentamiseen. Vanha teoria tila-aika-paikka –problematiikasta kehittymisen ja muutoksen edellytyksenä pitää kohdallani paikkansa. Ajan ja omien henkisten resurssien suunnitelmallinen kohdentaminen kehittämishankkeeseen oli hyvä keino varmistaa riittävän perusteellinen suunnittelu ja perusteiden pohdinta. Tämä toimi hienosti pitkälle kevääseen 2009. Loppukeväästä aikatauluongelmat hiukan sotkivat toteutusta.

Kehittämishankkeen työstöprosessi asiantuntijuuden kasvun työkaluna:

Kehittämishankkeen työstämisen ensimmäisessä vaiheessa harjoittelin käytännössä opiskelijan oppimisprosessin hahmottamista ja opintojakson suunnittelua oppimisprosessin mukaisesti. Keskeisin kasvun paikka oli se, että verkkokurssia on katsottava kokonaisuutena opiskelijan näkökulmasta siten, että oppimistavoitteiden perusteella suunnitellaan oppimista edistäviä oppimistilanteita ja ne tarjotaan opiskelijalle loogisessa, osaamisen kasvua tukevassa järjestyksessä. Oppimistilanteiden toteutustapojen ja niihin käytettävien työkalujen käytön pohdinta ja opiskelijan työn mitoituksen  oikea määrittäminen olivat haastavimpia asioista ja siten myös varmaan vaikuttivat eniten omaan kehitykseeni.

Vaiheessa kaksi paneuduin ohjauksen ja arvioinnin suunnitteluun. Ohjausta olen opiskellut ja tehnyt aikaisemminkin paljon sekä oppilaitostyössä että elinkeinossa kouluttajana. Verkkokurssin ohjaus on kuitenkin eri tavalla vaativaa: Miten opiskelijalle välittyy läsnäolo?, Miten opiskelijan voi kohdata virtuaalisesti?

Tutustuin vertaisryhmän ja muidenkin ryhmien verkko-ohjauskeskusteluihin ja testasin omien opiskelijoiden kanssa ohjaustilanteita ensin verkossa ja sitten keskustelemalla heidän kanssaan face-to-face. Sain hyvää palautetta siitä, miten kannattaa verkossa ohjaustilanteissa toimia, mutta myös siitä, miten ei.

Arvioinnin suunnittelussa olen heikoimmillani. Yksityiskohtaisten ja läpinäkyvien kriteereiden laatiminen on työlästä. Karkealla tasolla tavoiteltavat kompetenssit on helppo määritellä, mutta kun reunaehtona on, että jokainen kriteeri on myös mitattava, muuttuu tilanne huomattavasti monimutkaisemmaksi. Työpaikallani on työn alla arviointikriteereiden määrittely kaikissa opintojaksoissa, joten oppiminen tälläkin saralla jatkuu.

Vaiheessa kolme laadin kehittämishankekurssille opiskeluohjeet. Haasteellisin ja omaa asiantuntijuuttani kehittävin osa tässä oli ohjeiden selkeyden ja loogisuuden aikaansaaminen. On helppo latoa ohjeita listaan, mutta ohjeiden tarjoaminen oikeassa paikassa oikeassa kontekstissa on ainakin minulle hankalaa ja siinä koen oppineeni.

Lohdullista on kuitenkin tietää ja luottaa siihen, että kasvaminen jatkuu.